Yrittäjät tutuksi

8
joulu
2021

Tarmo Lammi, Tarratalli

Samat arvot ovat kantaneet läpi menestyksekkään, 25-vuotisen yrittäjäuran.

90-luvun puolivälissä Muhokselta kotoisin oleva Tarmo Lammi muutti etelään, kun sai paikan  myyntipäällikkönä. Kolmen etelässä vietetyn vuoden jälkeen hänelle tarjottiin työpaikkaa Oulusta, ja yhtenä ehtona Tarmolla oli, että hän pääsisi osakkaaksi työtä tarjoavaan yritykseen. Sopimus  syntyi ja Tarmo aloitti toimitusjohtajana ja osakkaana elintarvikealan yrityksessä vuonna 1997. Hän oli yrityksen johdossa toistakymmentä vuotta, kunnes yritys päätettiin myydä. Tarmo jatkoi työskentelyä yrityksessä vielä parin vuoden ajan aluejohtajana, kunnes yritysjärjestelyjen kautta uudet omistajat päättivät lopettaa Oulun toimipisteen toiminnan. 

Yrittäjyys kiehtoi Tarmoa edelleen, ja hän alkoi etsiä ostettavia yrityksiä. Yrityksen toimialalla ei  ollut suurta merkitystä, vaan hän etsi mielenkiintoista bisnesmahdollisuutta, ja löysikin  potentiaalisen työvaatteisiin ja -varusteisiin keskittyneen yrityksen. Neuvotteluiden jälkeen hän osti yrityksen ja aloitti yritystoiminnan. Pian sen jälkeen hän tutustui Tarratallin kahteen nuoreen  perustajaosakkaaseen, ja päätyi mukaan kolmanneksi osakkaaksi. Yritys tuottaa monipuolisesti  mainostuotannon palveluita, erilaisia teippauksia, kylttejä, opasteita ja tarroja. Myöhemmässä  vaiheessa Tarratallin koko osakekanta siirtyi Tarmon ja hänen muiden yritystensä omistukseen. 

Tarmo muutti Ouluun 80-luvun puolivälissä opiskelemaan kaupallista alaa. Hän mietti ensin, että  lähtisikö opiskelemaan teknillistä alaa, koska suvussa oli paljon alalla työskenteleviä. Tarmo valitsi kuitenkin kaupalliset opinnot, koska kaupallinen ala oli aina kiinnostanut häntä.  Tarmo valmistui 80-luvun loppupuolella, ja työskenteli opintojen jälkeen myynnin parissa erilaisissa  tehtävissä mm. myyntiedustajana, ja lähti 90-luvun puolivälissä etelään. Hän on suorittanut myöhemmin erilaisia kaupallisen alan opintoja, täydennyskoulutuksia sekä mm. yrittäjän ammattitutkinnon. 

Tarmolla on pitkä ura yrittäjänä takana, ensi vuonna tulee täyteen 25 vuotta. Vuodesta 2013 asti  Tarmo on toiminut monialayrittäjänä kolmessa yrityksessä. Monialayrittäminen vaatii paljon työtä ja aikaa, mutta Tarmo on oppinut ajan saatossa käyttämään työaikansa tehokkaasti ja priorisoimaan. Hänellä on osaavia ja ammattitaitoisia työntekijöitä, jotka tietävät mitä tehdä, ja joille hän pystyy delegoimaan vastuuta ja tehtäviä. 

Työyhteisön arvot ovat kulkeneet Tarmon mukana jo hänen ensimmäisen yrityksen ajoilta asti, ja samat arvot pätevät kaikissa hänen omistamissaan yrityksissä. Tärkein ajatus yritystoiminnassa  hänelle on se, että työtä tehdään asiakkaan parhaaksi. Toisena arvona on se, että työtä tehdään yhteistyössä yhteen hiileen. Arvo sisältää ajatuksen yksilön vastuusta, yhteisestä päämäärästä ja  tavoitteista. Kannattavasti kasvaen on yrittäjän kolmas arvo, sillä yritystoiminnassa pitää pyrkiä  aina kannattavuuteen, jotta on mahdollista kehittää ja kasvattaa toimintaa. Kierrättäminen ja  ympäristöstä huolehtiminen on Tarmolle tärkeää, ja arvot käydään läpi myös uusien työntekijöiden kanssa perehdytyskeskustelussa. 

Tarmo pyrkii erottamaan työ- ja vapaa-ajan toisistaan ja pitämään työpäivät 8-10 tunnin mittaisina. Talvisin hän tykkää ulkoilla esimerkiksi lenkkeillen ja hiihtäen, ja kesäisin Tarmo viettää mielellään  aikaa mökillä Kainuussa. Vapaa-aika kuluu perheen parissa ja ensimmäisen lapsenlapsen kanssa puuhaillessa. Pieni valkoinen koira on kaikille tärkeä perheenjäsen, joka vie isäntänsä säännöllisesti lenkille. Lomilla Tarmo matkustelee mielellään, mutta koronan vuoksi matkailu on viime vuosina jäänyt vähemmälle. 

Tarmo haluaa sanoa yrittäjyyttä miettiville ja aloitteleville yrittäjille, että lähtisivät rohkeasti  yrittämään. Liikeidean pitää olla kuitenkin tarkkaan mietitty, ja suunnitelmia tehtynä myös  tulevaisuuteen. Yrittäjän pitää olla valmis tekemään todella paljon töitä sekä jatkuvasti kehittämään liiketoimintaansa ja osaamistaan.

 

 

Teksti: Elmiina Kivioja, Noora Piirainen ja Minna Haapaniemi

tuttu yrittäjä, tarmo lammi, tarratalli
Aleksi Lappalainen, Alexandria
24
helmi
2023

Harrastuksesta ammatti

Aleksi Lappalainen – kiinnostus sijoittamiseen oli aluksi harrastus ja johti lopulta yliopiston kautta sijoittamisen asiantuntijaksi.
Tuttu yrittäjä - huippusiivous
30
tammi
2023

Huippusiivous Oy antaa arkipäiviin aikaa

Huippusiivous vapauttaa aikaa arkeen, piristää päivää ja jättää jälkeensä puhtaan kodin tai toimiston.
dekofloor
16
tammi
2023

Dekofloor – sisustuslaasti, joka kestää aikaa ja kulutusta

Rohkeus, uskallus ja vastuullisuus toi markkinoille 95% kotimaisen, kestävän ja saumattoman sisustuslaastin.
8
maalis
2023
Yksi yrittäjä – kaksi toimialaa, Sisustus MinnaK ja Hiukset MinnaK
24
helmi
2023
Harrastuksesta ammatti
30
tammi
2023
Huippusiivous Oy antaa arkipäiviin aikaa
16
tammi
2023
Dekofloor – sisustuslaasti, joka kestää aikaa ja kulutusta
3
loka
2022
HyvinvoitAsko -hyvinvointia keholle ja mielelle, kotona ja somessa
6
syys
2022
Shelby Outdoor – eräilijän aarreaitta
16
touko
2022
ErgonoVita
9
touko
2022
Rupposellinen kotitalkkaria – Rupposen kotitalkkari- ja isännöintipalvelu
7
huhti
2022
Aurinko on myyjämme – Oulun Kaihdinpalvelu
1
joulu
2021
Kirsti Juhonsalo, Oulun Vadelmatarha
10
marras
2021
Mika Halonen, Van Center
11
loka
2021
Kristiina Tervonen, Kätilöpalvelu Käsi Sydämellä
27
syys
2021
Arttu Taikina-aho, Oulun Asbestikartoitus Oy
20
syys
2021
Anu Rosenberg, Luonnokas Oy
13
syys
2021
Petteri Löppönen, LUMO Image
6
syys
2021
Armi Soilanterä, Erotiikan Aika
30
elo
2021
Minna Hänninen, GreenDreams Oy
9
elo
2021
Sami ja Tiina Kilponen & Liisa Virho-Kilponen, Salon Virho
2
elo
2021
Minna Koivula, Ilosta Oy
26
heinä
2021
Elise Hänninen, Decoprintit Oy
21
kesä
2021
Kari Mikkola, Urheilukauppa.eu
14
kesä
2021
Mikko ja Susanne Malmiaho, Lukkoliike Hepetek
7
kesä
2021
Esko Virtanen, Massatalo
31
touko
2021
Marisa Rakennuskoski ja Riku Laine, Easymove
24
touko
2021
Juha ja Kari Lukkarila, Oulun Konttoripiste Oy
17
touko
2021
Risto Huovinen, Stemma Oulu
10
touko
2021
Jussi Riikonen, Videcam Oy
Tuttu yrittäjäTuttu yrittäjä - Tue paikallista, valitse Tuttu

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksyn evästeet” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.