Paikallisuuden merkitys on korostunut pandemian aikana

Pohjoista kanttia 2021 -tutkimus toi paljon tietoa pohjoissuomalaisesta kuluttajasta.

Kaleva Media on tehnyt Pohjoista kanttia 2021 -tutkimuksen, jonka tarkoituksena oli selvittää, millainen on pohjoissuomalainen kuluttaja ja mitkä tekijät vaikuttavat ostopäätöksiin. Tutkimuksen julkistustapahtuma pidettiin 14. lokakuuta Oulun Tullisalissa, ja siellä käytiin läpi muun muassa pohjoissuomalaisten arvoja, asenteita ja kulutuskäyttäytymistä. Näiden lisäksi tarkasteltiin nykyajan megatrendejä, joita ovat vastuullisuus, digitalisaatio ja monimutkaistuva maailma.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että paikallisuuden merkitys ostopäätöksissä on lisääntynyt kaikissa ikäryhmissä jonkin verran pandemian aikana, mutta korostunut erityisesti yli 50-vuotiaiden keskuudessa. 

Suurin osa kuluttajista oli sitä mieltä, että ympäristöystävällisyys, kierrättäminen ja kotimaisuus ovat vastuullista kuluttamista. Moni pyrkii myös suosimaan kotimaisia tuotteita ja kiinnittämään huomiota tuotteiden alkuperään. 

Ostopäätöstä tehtäessä lähes 70% etsii tietoa verkosta, ja vertailee eri sivustoja. Puolet kuluttajista suhtautuu epäluuloisesti sellaisiin yrityksiin, joilla ei ole verkkosivuja.

Kuluttaja

Muita ajankohtaisia

Tuttu yrittäjäTuttu yrittäjä - Tue paikallista, valitse Tuttu

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksyn evästeet” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.