Yrittäjät tutuksi

14
kesä
2021

Mikko ja Susanne Malmiaho, Lukkoliike Hepetek

Aidosti paikallisen perheyrityksen yrittäjäpari, joka satsaa asiakkaiden yksilölliseen palveluun.

Oululainen Lukkoliike Hepetek Oy on perustettu vuonna 1987. Mikko aloitti työt yrityksen perustajan Heino Petäjämaan eli Hempan palveluksessa 2000-luvun taitteessa ja hyvin pian tästä siirtyikin jo pyörittämään yrittäjänä toimintaa. Susanne lähti heti mukaan pyöritykseen ja hoiti niin rahoitushakemukset kuin muut hallinnolliset käytännön asiat alkuvaiheessa siirtyen hyvin pian myös käytännön toimiin mukaan.

Ensimmäiset vuodet olivat opettavaiset ja kiireiset, työ vei mennessään. Pariskunta muistelee, kuinka alkuvuosina hälytyskeikan tullessa kesken kauppareissun koko perhe lähti suoraan kaupasta keikalle. Susanne odotti vauvan kanssa autossa, kun Mikko kävi hoitamassa työn.

Lukkoliike Hepetekiä voi kutsua aidosti oululaiseksi perheyritykseksi. Molemmat ovat yritystoiminnassa mukana ja perheen nuorempi polvi, 16- ja 19-vuotiaat lapset ovat hekin vuosien varrella tulleet mukaan, ensin kesätöihin ja toinen nyt jo kokopäivätyöhön valmistuttuaan sähköasentajaksi. Viime kesänä esim. perhe hoiti yhdessä laajan asennusurakan, joka sujui hyvin kun jokainen tiesi oman vastuualueensa ja toimi tiiviissä yhteistyössä vanhempien johdolla.

Mikko ja Susanne ovat olleet yhdessä yli 20 vuotta. Aika on mennyt kuin siivillä ja paljon on ehtinyt tapahtua. Pari kuvailee, että heissä on paljon samaa, mutta myös erilaisuutta, joka on suhteen voimavara, toiselle on osattava myös antaa tilaa ja rakentavaa muutoskeskusteluakin pitää matkan varrella uskaltaa käydä, se vie toimintaa eteenpäin. Samanlainen arvopohja auttaa niin yritystoiminnassa kuin elämässä yleensäkin, he kunnioittavat toisiaan, arvostavat työntekoa ja ovat kiitollisia siitä, että on töitä mitä tehdä ja että pystyy tarjoamaan oppeja työelämään myös omille lapsilleen.

Pienessä yrityksessä vapaa-aika ja lomat ovat olleet kortilla. Paljolti esim. koululaisten kesälomat ovat olleet työntäyteiset, mutta onneksi viikonloput ovat olleet pääosin vapaita, joka on helpottanut tilannetta ja päästänyt perheen välillä irti työstäkin. Mökkeily, laskettelu ja enduro ovat perheen yhteistä toimintaa, jolloin ladataan akkuja, jotta jaksaa taas ahertaa arjessa.

Susanne ja Mikko tekevät töitä asiakaslähtöisesti. Pienenä toimijana he haluavat satsata siihen, että asiakkaat palvellaan hyvin. Pari on huomannut, että korona-aikana ihmiset haluavat tietoisemmin tukea paikallista perheyritystä ja ovat iloisia siitä, että palveluiden paikallisuuteen kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Näin saadaan myös pienet erikoisliikkeet ja niiden palvelut pysymään paikkakunnalla.

 

Teksti: Minna Haapaniemi

Lukkoliike Hepetek
Perheyrityksen vetäjät Mikko ja Susanne tarjoavat asiakkailleen yksilöllistä ja asiantuntevaa palvelua.
Aleksi Lappalainen, Alexandria
24
helmi
2023

Harrastuksesta ammatti

Aleksi Lappalainen – kiinnostus sijoittamiseen oli aluksi harrastus ja johti lopulta yliopiston kautta sijoittamisen asiantuntijaksi.
Tuttu yrittäjä - huippusiivous
30
tammi
2023

Huippusiivous Oy antaa arkipäiviin aikaa

Huippusiivous vapauttaa aikaa arkeen, piristää päivää ja jättää jälkeensä puhtaan kodin tai toimiston.
dekofloor
16
tammi
2023

Dekofloor – sisustuslaasti, joka kestää aikaa ja kulutusta

Rohkeus, uskallus ja vastuullisuus toi markkinoille 95% kotimaisen, kestävän ja saumattoman sisustuslaastin.
8
maalis
2023
Yksi yrittäjä – kaksi toimialaa, Sisustus MinnaK ja Hiukset MinnaK
24
helmi
2023
Harrastuksesta ammatti
30
tammi
2023
Huippusiivous Oy antaa arkipäiviin aikaa
16
tammi
2023
Dekofloor – sisustuslaasti, joka kestää aikaa ja kulutusta
3
loka
2022
HyvinvoitAsko -hyvinvointia keholle ja mielelle, kotona ja somessa
6
syys
2022
Shelby Outdoor – eräilijän aarreaitta
16
touko
2022
ErgonoVita
9
touko
2022
Rupposellinen kotitalkkaria – Rupposen kotitalkkari- ja isännöintipalvelu
7
huhti
2022
Aurinko on myyjämme – Oulun Kaihdinpalvelu
8
joulu
2021
Tarmo Lammi, Tarratalli
1
joulu
2021
Kirsti Juhonsalo, Oulun Vadelmatarha
10
marras
2021
Mika Halonen, Van Center
11
loka
2021
Kristiina Tervonen, Kätilöpalvelu Käsi Sydämellä
27
syys
2021
Arttu Taikina-aho, Oulun Asbestikartoitus Oy
20
syys
2021
Anu Rosenberg, Luonnokas Oy
13
syys
2021
Petteri Löppönen, LUMO Image
6
syys
2021
Armi Soilanterä, Erotiikan Aika
30
elo
2021
Minna Hänninen, GreenDreams Oy
9
elo
2021
Sami ja Tiina Kilponen & Liisa Virho-Kilponen, Salon Virho
2
elo
2021
Minna Koivula, Ilosta Oy
26
heinä
2021
Elise Hänninen, Decoprintit Oy
21
kesä
2021
Kari Mikkola, Urheilukauppa.eu
7
kesä
2021
Esko Virtanen, Massatalo
31
touko
2021
Marisa Rakennuskoski ja Riku Laine, Easymove
24
touko
2021
Juha ja Kari Lukkarila, Oulun Konttoripiste Oy
17
touko
2021
Risto Huovinen, Stemma Oulu
10
touko
2021
Jussi Riikonen, Videcam Oy
Tuttu yrittäjäTuttu yrittäjä - Tue paikallista, valitse Tuttu

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksyn evästeet” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.