Yrittäjät tutuksi

31
touko
2021

Marisa Rakennuskoski ja Riku Laine, Easymove

Yrittäjäpari, joka katsoo rohkeasti tulevaisuuteen ja haluaa tuottaa uniikkeja palvelukokonaisuuksia.

Tämä power couple eli voimakaksikko tapasi toisensa vuonna 2006 oululaisen karaokeravintolan tanssilattialla yhteisen kaverinsa kautta. Monet ovat ihmetelleet, miten he jaksavat aina olla yhdessä, kun tekevät työtkin yhdessä, mutta eivät he samassa toimistossa kahdeksaa tuntia päivässä istu. Tai vaikka istuisivatkin, niin pari viihtyy hyvin toistensa seurassa ja sen huomaa myös parin keskinäisestä vuorovaikutuksesta.

Easymoven toiminta käynnistyi toiminimellä vuonna 2008, kun Riku aloitti fysioterapiaopinnot Oulun ammattikorkeakoulussa. Rikulla oli jo liikunnanohjaajan tutkinto ja hän halusi työllistää itsensä yrittäjänä opintojen ohella. Toiminimen markkinointinimeksi tuli Liikuntapalvelut Easymove ja palveluihin kuuluivat mm. ryhmäliikuntatuntien ohjaus ja kuntosalivalmennukset. Valmistuttuaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2012 Riku perusti kuntoutuspalveluita tarjoavan Fysiopalvelu Easymove Oy:n.

Vuonna 2014 yritykselle vuokrattiin toimitilat Pateniemestä. Marisa oli aloittanut työt miehensä rinnalla ja mukaan oli tulossa lisää tekijöitä, joten tilaa hankittiin neljän hoitohuoneen ja kuntoutustoiminnan vaativan pienkuntosalin verran. Yrityksen kasvu oli parin yhteinen tavoite ja Easymoven toiminta on kasvanutkin tasaisesti. Vuonna 2017 pari pääsi käynnistämään kuntosalitoiminnan Kempeleen uudessa liikunta- ja vapaa-ajan keskuksessa Zempissä, ja samalla myös kuntoutuspalveluiden lajikirjoa alettiin kasvattaa. Kempeleen toimitilojen myötä mukaan tulivat mm. toimintaterapia ja naprapatia. Vuonna 2018 Easymoven palvelut monipuolistuivat edelleen, kun mukaan tulivat yritysasiakkaiden työhyvinvointipalvelut ja virkistyspäivät. Tällä hetkellä Easymoven toiminta keskittyy kolmen pääpalvelun; liikunnan, kuntoutuksen ja hyvinvoinnin ympärille.

Alusta alkaen yritystä on kehitetty ja viety rohkeasti eteenpäin. Riku on vastannut fysioterapiapalveluista ja taloudesta ja Marisa puolestaan liikuntapalveluista ja markkinoinnista. Keväällä 2020 yrittäjäpariskunta havahtui ensimmäistä kertaa koko yrittäjäuransa aikana siihen, että mitä seuraavaksi, kun koko maailma ja iso osa liiketoiminnasta tuntuivat pysähtyneen koronapandemian vuoksi. Reilun viikon ihmeteltyään yrittäjät päättivät tarttua toimeen. Pandemian sekä Business Finlandin hankkeen myötä liikunta-, kuntoutus- ja työhyvinvointipalveluille kehitettiin digitaaliseen etäpalveluun keskittyvä verkkoalusta Easymoven Hyvinvointimaailma. Tässäkin asiassa yrittäjät antavat kiitoksensa noin 30 henkiselle henkilökunnalleen, sillä yhdessä tiiminä he kehittävät uutta, pitävät yllä tekemisen meininkiä ja ruokkivat hyvää työilmapiiriä vaikeissakin tilanteissa.

Tänä vuonna Riku ja Marisa ovat yrittäjinä taas uuden äärellä, kun Easymove lähti mukaan alkukeväästä PerusTerveys -lääkärikeskuksen osakkaaksi. Lääkärikeskuksen osaomistajuudella pyritään kehittämään lääkäri-fysioterapiapalveluiden yhteistyötä. Pariskunta haluaa erikoistua uniikkeihin palvelukokonaisuuksiin ja tavoitteena onkin, että tulevaisuudessa voitaisiin monistaa kolmen kärkipalvelun mallia ja tarjota liikunta-, kuntoutus- ja hyvinvointipalvelut yhtenä kokonaisuutena. Kunkin osa-alueen asiantuntijat toimivat hyvin yhteen ja palvelut täydentävät toisiaan. Loppukesästä 2021 tämä voimakaksikko on taas täysin uuden äärellä, kun he avaavat elokuussa Zemppiin keilausta, lounasta ja baaripalveluita tarjoavan Bouliksen. Tämä yritys tukee samalla Easymoven voimakkaasti kasvavia yrityspalveluita.

Parilla on 6-vuotias Sinna-tytär, jolle he haluavat opettaa yrittäjyyttä ja työnteon arvostamista pienestä pitäen. Sinna onkin välillä vanhempiensa mukana töissä ja käy iloisesti tervehtimässä asiakkaita Easymoven vastaanotossa. Riku haluaa omalla toiminnallaan ja esimerkillään korostaa sitä, että yrittäjyys on koko maan etu. Hän haluaa kannustaa nuoria yrittäjyyteen ja on mm. käynyt puhumassa kouluissa yrittäjyydestä ja yrittäjäasenteesta, sillä ilman yrittäjäasennetta työelämässä on tänä päivänä usein vaikeaa pärjätä.

Ja vaikka pariskunnalla tuntuu olevan loputtoman monta rautaa tulessa, niin he haluavat pitää kiinni siitä, että työarki kulkee normaalissa syklissä ja myös perheelle, harrastuksille ja opinnoille on aikaa. Molemmat ovat suorittaneet useampia kursseja sekä myös kokonaisia tutkintoja valmistumisensa jälkeen. Oppimisen nälkä ajaa eteenpäin ja molemmat pitävät uuden oppimista, itsensä sivistämistä ja ajanhermolla pysymistä tärkeänä. Marisa on opiskellut kymmenisen vuotta sitten kasvatuspsykologiaa yliopistossa, mutta on kartuttanut osaamistaan valmistumisen jälkeen mm. markkinoinnin sekä johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitukinnolla. Riku on suorittanut liikunnanohjaajan ja fysioterapeutin tutkintojen lisäksi mm. yrittäjän ammattitutkinnon, yrittäjän erikoisammattitutkinnon ja tällä hetkellä hän opiskelee ylemmässä ammattikorkeakoulussa sosiaalialan liiketoiminnan kehittämistä.

Vapaa-ajalla Marisa kuluttaa kirjoja ja Riku käy valjakkoajeluilla heidän kahden samojedinkoiransa kanssa. Yhdessä he pelaavat sulkapalloa, käyvät rullaluistelemassa ja lenkillä. Kun perhe haluaa viettää yhdessä laatuaikaa ja pariskunta saada ajatukset kokonaan irti töistä, niin mökkiviikonloppu keskellä Kuusamon metsiä rauhoittaa molempien mielen ja arjen kiireet.

 

Teksti: Minna Haapaniemi

EasyMove
Yrittäjät Riku ja Marisa viihtyvät yhdessä niin töissä kuin vapaa-ajalla.
Aleksi Lappalainen, Alexandria
24
helmi
2023

Harrastuksesta ammatti

Aleksi Lappalainen – kiinnostus sijoittamiseen oli aluksi harrastus ja johti lopulta yliopiston kautta sijoittamisen asiantuntijaksi.
Tuttu yrittäjä - huippusiivous
30
tammi
2023

Huippusiivous Oy antaa arkipäiviin aikaa

Huippusiivous vapauttaa aikaa arkeen, piristää päivää ja jättää jälkeensä puhtaan kodin tai toimiston.
dekofloor
16
tammi
2023

Dekofloor – sisustuslaasti, joka kestää aikaa ja kulutusta

Rohkeus, uskallus ja vastuullisuus toi markkinoille 95% kotimaisen, kestävän ja saumattoman sisustuslaastin.
8
maalis
2023
Yksi yrittäjä – kaksi toimialaa, Sisustus MinnaK ja Hiukset MinnaK
24
helmi
2023
Harrastuksesta ammatti
30
tammi
2023
Huippusiivous Oy antaa arkipäiviin aikaa
16
tammi
2023
Dekofloor – sisustuslaasti, joka kestää aikaa ja kulutusta
3
loka
2022
HyvinvoitAsko -hyvinvointia keholle ja mielelle, kotona ja somessa
6
syys
2022
Shelby Outdoor – eräilijän aarreaitta
16
touko
2022
ErgonoVita
9
touko
2022
Rupposellinen kotitalkkaria – Rupposen kotitalkkari- ja isännöintipalvelu
7
huhti
2022
Aurinko on myyjämme – Oulun Kaihdinpalvelu
8
joulu
2021
Tarmo Lammi, Tarratalli
1
joulu
2021
Kirsti Juhonsalo, Oulun Vadelmatarha
10
marras
2021
Mika Halonen, Van Center
11
loka
2021
Kristiina Tervonen, Kätilöpalvelu Käsi Sydämellä
27
syys
2021
Arttu Taikina-aho, Oulun Asbestikartoitus Oy
20
syys
2021
Anu Rosenberg, Luonnokas Oy
13
syys
2021
Petteri Löppönen, LUMO Image
6
syys
2021
Armi Soilanterä, Erotiikan Aika
30
elo
2021
Minna Hänninen, GreenDreams Oy
9
elo
2021
Sami ja Tiina Kilponen & Liisa Virho-Kilponen, Salon Virho
2
elo
2021
Minna Koivula, Ilosta Oy
26
heinä
2021
Elise Hänninen, Decoprintit Oy
21
kesä
2021
Kari Mikkola, Urheilukauppa.eu
14
kesä
2021
Mikko ja Susanne Malmiaho, Lukkoliike Hepetek
7
kesä
2021
Esko Virtanen, Massatalo
24
touko
2021
Juha ja Kari Lukkarila, Oulun Konttoripiste Oy
17
touko
2021
Risto Huovinen, Stemma Oulu
10
touko
2021
Jussi Riikonen, Videcam Oy
Tuttu yrittäjäTuttu yrittäjä - Tue paikallista, valitse Tuttu

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksyn evästeet” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.